KKO 1969 II 73. 4 p:nä. Ruumiinvian ja pitkällisen sairauden vuoksi holhouksen alaiseksi asetetun holhoojalla ei ollut sanotussa toimessaan valtaa ajaa asumuserokannetta holhottinsa puolesta. (15 RD 1969)

A oli vaimolleen B:lle toimituttamansa haasteen nojalla ja kannetta kehittäessään Helsingin RO:ssa kertonut, että B oli halveksivalla suhtautumisellaan ja uskottomuudellaan huomattavassa määrin syrjäyttänyt velvollisuntensa A:ta kohtaan, mistä johtuen puolisoiden välit olivat pysyväisesti rikkoutuneet niin, ettei A:ta voitu kohtuudella katsoa velvolliseksi jatkamaan yhteiselämää. A oli sen vuoksi vaatinut, että A ja B, jotka oli vihitty avioliittoon vuonna 1928, tuomittaisiin asumuseroon, että A oikeutettaisiin yksin hallitsemaan puolisoiden asuntonaan käyttämää huoneistoa, minkä huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet he omistivat, ja että B velvoitettaisiin häädön uhalla muuttamaan huoneistosta sekä että C määrättäisiin toimittamaan puolisoiden omaisuuden ositus asumuserotuomion saatua lainvoiman.

B:n vastustettua kannetta RO, jossa asianosaiset olivat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan, p. 23/4 1968 katsoi jääneen näyttämättä, että puolisoiden välit olisivat B:n käyttäytymisen vuoksi pysyväisesti rikkoutuneet, minkä vuoksi ja kun A oli B:n vastustaessa asumuseroa kohtuudella katsottava velvolliseksi jatkamaan yhteiselämää, RO hylkäsi kanteen ja velvoitti A:n korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut 800 markalla.

Helsingin HO, jonka tutkittavaksi A saattoi jutun, t. 6/11 1968 katsoi jääneen näyttämättä, että B olisi huomattavassa määrin syrjäyttänyt velvollisuntensa A:ta kohtaan tai että puolisoiden välit olisivat muusta syystä siten pysyväisesti rikkoutuneet, ettei A:ta voitaisi kohtuudella katsoa velvolliseksi jatkamaan yhteiselämää, minkä vuoksi HO jätti asian RO:n päätöksen lopputuloksen varaan.

D pyysi A:lle määrättynä holhoojana saada oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 1 kohdan nojalla hakea muutosta HO:n tuomioon.