KKO 1974 II 83

 Tämä painike vie aloitussivulle

 Aloitussivu
Ylös

KKO 1974 II 83. Annettu 12.11.1974.

Poissaolevan A:n etua ja oikeutta hänen isänsä B:n kuolinpesässä valvomaan määrätty uskottu mies ei ollut pannut lakiosan täydennyskannetta vireille vuoden kuluessa siitä, kun hän oli saanut tiedon B:n kuolemasta ja sellaisen selvityksen tämän tekemistä oikeustoimista, että hänellä oli ollut edellytykset harkita, oliko noilla oikeustoimilla loukattu A:n oikeutta lakiosaan isänsä jälkeen ja missä määrin näin olisi tapahtunut. Sittemmin kuolleen A:n oikeudenomistajat vaativat kanteessaan lakiosan täydennystä eräiden B:n tekemien, A:n lakiosaa isänsä jälkeen loukkaaviksi väitettyjen oikeustoimien johdosta. Huomioonottaen HolhL 69 §:n 3 mom:n säännös heidän ei katsottu nostaneen kannettaan PK 7 luvun 10 §:ssä säädetyssä määräajassa. (368 RD 1973)

Liikemiehenlesken Eeva Alaollitervon, alaikäisten lastensa Esa, Hannu ja Esko Alaollitervon holhoojana, ja työmiehenvaimon Aili Uusitalon maanviljelijä Johannes Alaollitervolle 16/2 1970 tiedoksi toimituttaman haasteen nojalla ajamasta kanteesta Kemin KO p. 8/6 1971 lausui selvitetyksi, että 18/10 1966 kuollut maanviljelijä Vilhelm Alaollitervo ja hänen vaimonsa Anna Alaollitervo olivat 9/6 1966 tehdyllä kauppakirjalla myyneet Alaollitervon tilan RN:o 1152 ja Alaollitervo II nimisen tilan RN:o 1123 pojalleen Johannes Alaollitervolle 30 000 markan kauppahinnasta muun muassa sellaisin ehdoin, että Johannes Alaollitervon oli maksettava myyjille täysi eläke ja suoritettava mainittu kauppahinta siten, että hänen kahdelle sisarelleen ja yhdelle veljelleen oli 31/3 1967 mennessä maksettava kullekin 10 000 markkaa. Edelleen KO lausui selvitetyksi, että Vilhelm ja Anna Alaollitervo olivat mainittuna kaupantekopäivänä tehdyllä toisella luovutuskirjalla myyneet tilojen koko irtaimiston samalle ostajalle. Vilhelm ja Anna Alaollitervolla oli kauppojen tekoaikana kuitenkin ollut elossa viideskin lapsi, Eeva Alaollitervon silloinen aviomies ja Esa, Hannu ja Esko Alaollitervon sekä Uusitalon isä, liikemies Väinö Alaollitervo, joka siihen aikaan oli oleskellut tuntemattomalla paikkakunnalla ja joka oli kuollut 17/2 1969. Koska edellä mainitut luovutukset olivat lahjan laatuisia ja tarkoituksensa puolesta rinnastettavissa testamenttiin sekä kun niillä oli ollut tarkoitus suosia muita rintaperillisiä Väinö Alaollitervon vahingoksi, jolle kauppaehtojen mukaan siis ei ollut suoritettava mitään niin sen vuoksi ja koska Vilhelm Alaollitervon kuolinpesään, johon 10/1 1967 tehdyn perukirjan mukaan ei ollut jäänyt mitään säästöä, näin ollen oli lisättävä tämän myymän kiinteän ja irtaimen omaisuuden arvo, joksi oli katsottava 102 000 markkaa, joten kunkin rintaperillisen lakiosan määräksi tuli kymmenesosa eli 10 200 markkaa, mistä Väinö Alaollitervon oikeudenomistajille kuuluvasta osasta kuitenkin oli vähennettävä näiden pesänjaossa saama osuus Myllyn tilasta RN:o 2011, rahaksi arvioituna 2 000 markkaa, KO velvoitti Johannes Alaollitervon heti suorittamaan Eeva Alaollitervolle holhoojantoimessaan ja Uusitalolle yhteisesti näiden vaatimat 8 200 markkaa 5 prosentin korkoineen 16/2 1970 lukien, kunnes täysi maksu tapahtui, ja korvaamaan Uusitalolle tämän oikeudenkäyntikulut 169 markalla 55 pennillä. Sen ohessa KO velvoitti Johannes Alaollitervon korvaamaan valtiolle sen varoista Eeva Alaollitervon, joka holhoojantoimessaan oli saanut jutussa maksuttoman oikeudenkäynnin, oikeudenkäyntiavustajalle maksettavaksi määrätyt palkkion ja kulujen korvauksen yhteensä 169 markkaa 55 penniä.

Vaasan HO, jonka tutkittavaksi Johannes Alaollitervo saattoi jutun, t. 17/4 1973 jätti asian perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentin, 8 §:n 1 momentin ja 9 §:n nojalla KO:n päätöksen varaan sekä velvoitti Johannes Alaollitervon suorittamaan Uusitalolle korvaukseksi tällä HO:ssa olleista kuluista 100 markkaa ja korvaamaan valtiolle sen varoista Eeva Alaollitervon oikeudenkäyntiavustajalle kohtuulliseksi palkkioksi vastinekirjelmän laatimisesta ja korvaukseksi sen toimittamisesta HO:een aiheutuneista välttämättömistä menoista maksettavaksi määrätyt 160 markkaa.

Johannes Alaollitervo pyysi oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 1 kohdan nojalla lupaa hakea muutosta HO:n tuomioon ja lupahakemukseensa sisällytti muutoksenhakemuksen. Eeva Alaollitervo holhoojantoimessaan on vastannut hakemukseen.

KKO (presidentti Hannikainen, oikeusneuvokset Elfving, Ailio ja Mälkki sekä ylimääräinen oikeusneuvos Portin) t. myönsi muutoksenhakuluvan ja tutki jutun; ja koska poissa olevalle Väinö Alaollitervolle hänen etuaan ja oikeuttaan Vilhelm Alaollitervon jälkeen toimitettavassa perunkirjoituksessa, pesänosituksessa ja perinnönjaossa sekä niistä ehkä johtuvissa oikeudenkäynneissä ja muissa asioissa valvomaan määrätty uskottumies, jonka viimeistään Vilhelm Alaollitervon jälkeen 10/1 1976 toimitetussa parunkirjoituksessa oli katsottava saaneen tiedon Vilhelm Alaollitervon kuolemasta sekä sellaisen selvityksen kanteessa mainituista oikeustoimista, että hänellä oli ollut edellytykset harkita, oliko noilla oikeustoimilla loukattu Väinö Alaollitervon oikeutta lakiosaan isänsä jälkeen ja missä määrin näin olisi tapahtunut, ei ollut pannut kannetta vireille vuoden kuluessa perunkirjoituksesta eivätkä Väinö Alaollitervon kuoltua 17/2 1969 hänen oikeudenomistajiensa nostamaa kannetta, ottaen huomioon holhouslain 69 §:n 3 momentin säännös, siten ollut pantu vireille perintökaaren 7 luvun 10 §:ssä säädetyssä määreajassa, KKO harkitsi oikeaksi, kumoten HO:n tuomion ja KO:n päätöksen, hylätä kanteen ja vapauttaa Johannes Alaollitervon kaikesta hänelle jutussa tuomitusta maksuvelvollisuudesta. Jutussa valtion varoista maksettavaksi määrätyt avustajanpalkkiot yhteensä 329 markkaa 55 penniä jäivät näin ollen valtion vahingoksi. Asian laadun vuoksi Johannes Alaollitervo sai kuitenkin itse kärsiä hänellä jutusta olleet kulut.